maanantai 30. lokakuuta 2017

Pikkusiskoni olikin pikkuveli.

Kun olin kaksivuotias, minulle syntyi pikkusisko. Kolme vanhempaa sisarustamme olivat monta vuotta vanhempia, joten minä ja pikkusiskoni olimme koko lapsuutemme ”pikkutytöt”. 
Kasvoimme kiinni toisissamme ja toisiimme vaikuttaen. Kun huomasin 10-vuotiaana pikkusiskoni olevan minua huomattavasti lahjakkaampi piirtäjä, lopetin piirtämisen. Hänestä tuli kuvataiteilija, minusta ei. 
Pikkusiskoni oli jo pienenä lapsena alakuloinen, enkä osannut suhtautua siihen. Mitä alakuloisempi hän oli, sitä iloisempi yritin itse olla. Vahvistimme näitä piirteitä toisissamme ja löysimme siten roolimme perheessä. 

Kun pikkusiskoni oli 13-vuotias, hänellä diagnosoitiin masennus. En ymmärtänyt, miksi asioiden piti tuntua niin vaikeilta, enkä sitä, miksi pikkusiskoni vihasi itseään niin paljon. 
Lukioikäisenä pikkusiskoni lopetti mekkojen käyttämisen ja vaihtoi nimensä sukupuolineutraaliksi Soraksi. Hän alkoi sitoa rintansa tiukasti piiloon ja leikkasi tukkansa lyhyeksi. Pikku hiljaa ja kompuroiden aloin hahmottaa, ettei minulla ollut koskaan ollutkaan pikkusiskoa, vaan pikkuveli. 
Kymmenen vuotta sitten transsukupuolisuudesta ei puhuttu samalla tavalla kuin nyt. Asiasta oli vaikea löytää tietoa ja takeltelin termien ja sisältöjen kanssa. Asia oli Soralle jo itsenään tarpeeksi vaikea, mutta lisäksi hän joutui kerta toisensa jälkeen selittämään sitä minulle ja muulle lähipiirille, joilla oli vaikeuksia ymmärtää, mistä oli kyse. 
Sora hakeutui sukupuolenkorjausprosessiin jo vuosia sitten. Matka oli kivikkoinen ja sivusta seurattuna järjettömän vaikea. Nyt, kymmenen vuotta sen jälkeen, kun Sora alkoi puhua asiasta, hän on saanut uuden henkilötunnuksen ja passissa lukee sukupuolen kohdalla M. 
Olen ollut ihanan pikkuveljen isosisko jo monta vuotta, mutta nyt se on virallista. Onnea, rakas veikkani!

Minä ja Sora Australiassa 2016.

Ai miten tämä liittyi matkailuun? No, elämähän on matka ja kuvakin on toiselta puolelta maailmaa. (Ei mitenkään.)

maanantai 2. lokakuuta 2017

10-vuotispäivä ja kotiseutumatkailua luksuskohteessa

Kalle's Inn, Raippaluoto, Suomi.

Syyskuun loppupuolella 2007 olin juuri muuttanut pois kotoa, Tampereelle, kun tapasin sattumalta lukiosta etäisesti tutun kiharapäisen pojan Sorin sirkuksella. Olimme ehtineet opiskella lukiossa vain vuoden samaan aikaan, emmekä tunteneet toisiamme, mutta sovimme silti tapaavamme joskus. 
Vielä samalle viikolle sattui aurinkoinen ja lämmin päivä, ja lähdimme yhdessä kahville. Kävelimme Pyynikin näkötornille. Kerroin olleeni siellä kerran aikaisemmin pienenä lapsena, kun tuntematon mies oli juuri hypännyt tornista. Olimme olleet paikalla ennen ambulanssia ja isäni oli yrittänyt elvyttää miestä. Se oli ollut ensimmäinen kerta, kun olin nähnyt kuolleen ihmisen. Kiharapäinen poika kuunteli minua keskittyneesti. Hän kertoi, mitä ajatteli elämästä, rakkaudesta, yhteiskunnasta ja teatterista. Minä kerroin omat ajatukseni, todennäköisesti ne kaikki. Kahvittelumme venyi kymmeneksi tunniksi. 
Muutamaa päivää myöhemmin, 2.10.2007, päätimme alkaa seurustella. Viikkoa myöhemmin sain avaimen kiharapäisen pojan asuntoon. Kolme kuukautta myöhemmin muutimme virallisesti yhteen. Kaksi vuotta seurusteltuamme menimme kihloihin. Oltuamme kihloissa kolme vuotta, menimme naimisiin. Nyt seurustelumme alusta on kymmenen vuotta. 

10-vuotiaat vanhukset.

Kun alkaa seurustella melkein teini-ikäisenä ja muuttaa vanhempien luota käytännössä suoraan yhteen toisen ihmisen kanssa, vaaditaan suhteelta paljon, jotta molemmat voivat kasvaa siinä aikuisiksi, kokonaisiksi ihmisiksi. Meillä tämä on tarkoittanut paljon annettua ja otettua tilaa, epävarmuuden sietämistä, ymmärtämistä ja lopulta monessa tienhaarassa sen ratkaisun, että lähdetään edelleen samaan suuntaan. Onneksi kaikki vaiheet on käyty läpi. Ilman niitä emme varmaankaan olisi nyt tässä. Missään muualla en mielummin olisi. 
Kalle's Inn.

Juhlimme kymmenvuotiasta yhteistä taivaltamme alle tunnin ajomatkan päässä kotoa, Merenkurkun saaristossa, joka muuten on Suomen ainoa luonnonperintökohde Unescon maailmanperintöluettelossa. Yövyimme Kalle's Inn:issä, jonka lasiset luksushuoneet on rakennettu vasta viime kesänä ja tuore puu tuoksuu edelleen. Paikka oli taianomainen ja melko eksklusiivista oli, että olimme hotellin ainoat asiakkaat, joten saimme koko alueen itsellemme. Kokki oli paikalla vain meitä varten ja ainoat seuralaisemme olivat paljun liepeillä päivystäneet kissat, Gin ja Toni. Juhla oli kutakuinkin täydellinen. 

Merenkurkun saaristo.

Merenkurkun saaristo ja juhlakaffet.

Kalle's Inn.

Kalle's Inn.

Kalle's Inn.

Merenkurkun saaristo.

Kalle's Inn.