keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kahdeksan Indonesiassa opittua asiaa

1. Kun nyrkinkokoinen koppakuoriainen laskeutuu yhtäkkiä pimeässä olkapäälle, seuraa viidakon lävistävä kirkaisu, joka saa henkilökunnan juoksemaan hätääntyneenä paikalle. Ei hävetä yhtään kertoa, että tämä koko kylän herättänyt parahdus johtui ötökästä.

2. Lyhyen kokemuksemme perusteella indonesialaiset ja malesialaiset ovat matkailijan näkökulmasta hyvin erilaisia keskenään. Kun keskiverto malesialainen asiakaspalvelija on parhaimmillaankin asiallisen nihkeä, sulattaa indonesialaisen lempeys ja hyväntahtoisuus sydämet hetkessä. Voi olla, että näimme malesialaisia huonoimmillaan ja indonesialaisia parhaimmillaan, mutta ero oli huomattava. Viimeisten viikkojen aikana olemme saaneet osaksemme niin paljon hymyjä, tervehdyksiä ja pyyteetöntä apua, että elämme niillä vähintään jouluun. 

3. Liikkuminen maata pitkin on Indonesiassa hidasta. Olimme onnekkaita, kun vähän yli sadan kilometrin matkamme kaupungista viidakkoon kesti taksilla vain neljä tuntia. Pahimpaan ruuhka-aikaan matka kestää helposti yhdeksän tuntia. Toisaalta myöskään lentäminen ei ole aivan mutkatonta. Sen lisäksi, että se on tietysti ympäristön kannalta aina viimesijainen vaihtoehto, voi se Indonesiassa olla myös vaarallista. Suurin osa indonesialaisista lentoyhtiöistä on EU:n mustalla listalla, koska onnettomuuksia on tapahtunut niin paljon. Muutama vuosi sitten nimensä veroinen Susi air onnistui pudottamaan koneensa matkalla, jonka suunniteltu kesto olisi ollut vain 20 minuuttia. Hyvin hoidettu.

4. Sana orangutan tulee alun perin malaijin kielestä ja tarkoittaa metsän miestä. Oranki on ihmisapinalajeista kaukaisin ihmisen sukulainen ja sen geeniperimä on 96,5 %:sesti sama kuin ihmisellä.

5. Jos Sumatralla viettää päivän kaupungissa, jossa ei käy lainkaan länsimaisia turisteja, saa kokea, miltä tuntuisi olla maailmankuulu. Banda Acehissa yritimme vierailla museossa, mutta juutuimme totaalisesti paikallemme, kun aina uudet paikalliset halusivat kuvaan kanssamme. Pahimmillaan seisoimme samassa pisteessä melkein tunnin ja jatkuva hymyily sai posket kramppaamaan. Lopulta pääsimme ulos ja autoon vain sen ansiosta, että museo sulkeutui ja henkilökunta painosti ihmisiä ulos. Kunnioitan heitä, jotka jaksavat elää päivästä toiseen tuolla tavalla. Ei ole kadehtimista. 

6. Vuoden 2004 tsunami tappoi yhteensä yli 200 000 ihmistä. Kokonaiset suvut ja perheet pyyhkiytyivät hetkessä pois. Banda Acehin taksikuskimme oli itse ollut Jakartassa tsunamin sattuessa, mutta hänen kotikylänsä oli tuhoutunut kokonaan ja kaikki 14 perheenjäsentä kuolivat. Jotenkin hän silti jaksoi katsoa kohti tulevaa. "It's ok. It was long time ago." 

7. Kun sumatralaiset kättelevät, he käyttävät lähes huomaamatta kättään sydämellä sen jälkeen. Meille ei selvinnyt, mihin tapa liittyy, mutta se oli niin kaunis, että harkitsen itsekin sen käyttöönottoa. Pelkkä kättely tuntuu usein kylmältä, mutta käden käväisy sydämen liepeillä tuo siihen tunnetta. 

8. Turistiripuli (tai mikä lie kuolemantauti) kannattaa säästää viimeiselle, aikatauluttamattomalle päivälle, jonka voi viettää viiden tähden hotellissa, 29:nessä kerroksessa kaupungin yllä king size -sängyssä makoillen. Odottamattomasti vatsatauti siis iski vasta loppumetreillä, kun suoliston olisi jo kuvitellut tottuneen kummalliseen bakteerikantaan. Ainoa harmitus oli se, etten oikein saanut aamiaista alas, kun tarjolla olisi ollut kaikkea sushista kanan varpaisiin. 
Eilinen matkapäivämme oli pienoinen farssi, kun lentolippumme takaisin Singaporeen eivät olleetkaan lentoyhtiön varausjärjestelmässä ja jouduimme poukkoilemaan terminaalista toiseen selvittämässä asiaa. Vielä koneessakin nimeäni kuulutettiin (parisen kertaa, koska tunnistin sen vasta toisella kerralla) ja hämäräperäisiin papereihin tehtiin hämäräperäisiä merkintöjä. Pääsimme kuitenkin rinkkoinemme Helsinkiin asti.
Terve, Suomi! Täällä ollaan taas. Maha on sekaisin taudista ja pää rakkaudesta. Näillä mennään kotia kohti. Ai että! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti