sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kuinka tarkasti matka kannattaa suunnitella?

Yleinen mielipide kokeneiden reissaajien keskuudessa on, ettei matkaa kannata suunnitella, koska parhaat kokemukset ovat niitä, jotka tulevat yllättäen eteen. Suunniteltu reissu on yleisen mielipiteen mukaan jo valmiiksi tukahdutettu, eikä matkalle enää tarvitse lähteä ollenkaan, kun kaikki on jo päätetty kotisohvalla. Haluaisin olla oppikirjan mukainen "menen minne tuuli kuljettaa" -matkailija, mutta en ole. Yhtään. Olen kuitenkin yrittänyt. 

Ensimmäiseksi on tärkeää tuoda esille, että rakastan suunnittelua ylipäätään. Tiedän, ettei elämä mene koskaan suunnitelmien mukaan, mutta se ei estä suunnitelmien tekemistä. 

Olen aina rakennellut matkoja tiettyyn pisteeseen asti ennakkoon. Matkat Eurooppaan olen yleensä suunnitellut niin tarkasti, että olen tiennyt reitin, kulkuvälineet, majoitukset ja jotkin aktiviteetit etukäteen. Maailmanympärimatkaa varten olin suunnitellut lentoreitin, ensimmäiset majoitukset ja jotkin aktiviteetit ennakkoon. Yritin pitää matkan avoimena vaihtoehdoille ja antaa asioiden tapahtua, koska olin lukenut, että niin tosireissaajat tekevät. Olin ymmärtänyt, että vaihtoehtojen auki pitäminen on sama asia kuin se, ettei suunnittele mitään. Opin, ettei näin tarvitse olla.

Kaikkein vähiten suunniteltu osuuteni oli Uusi-Seelanti, josta olin suunnitellut etukäteen vain kaksi aktiviteettia. Aikaa oli kuukausi. Saavuin Aucklandiin ja päätin antaa asioiden tapahtua itsestään. Kuljeskelin kolme päivää Aucklandin katuja ja yritin olla avoinna impulsseille. Mitään ei tapahtunut. Sitten kyllästyin, ostin Lonely Planetin ja aloin suunnitella kuukauttani Uudessa-Seelannissa. Onhan se tietysti impulssi sekin. 

Tein loistavan suunnitelman ja kuukauteni maassa oli mahtava. Rakensin reitin ja toiminnan pääpiirteissään, mutta jätin siihen ilmaa uusia ideoita varten, joita sainkin muilta reissaajilta matkan aikana. Kulutin kuitenkin kuukaudestani suunnitteluun paljon aikaa, jonka olisin voinut käyttää kokemusten kartuttamiseen. En koe, että samojen sivujen lukeminen olisi ollut jotenkin arvokkaampaa perillä kohteessa kuin kotisohvalla. Kun kerran asioista pitää kuitenkin ottaa selvää, käytän siihen aikaa mieluummin Suomessa kuin matkalla.

Kaikkea ei tietenkään tarvitse tietää etukäteen, eikä se ole edes mahdollista. Päädyin Uudessa-Seelannissa kahdesti paikkaan, josta jouduin julkisen liikenteen puutteen takia liftaamaan pois, koska en ollut suunnitellut liikkumista. Nämä ovat pieniä yksityiskohtia, joita en pidä suunnittelussa tärkeinä. Asiat järjestyvät aina jotenkin, kuten edellisissäkin tapauksissa. 

On eri asia suunnitella sitä, mihin menee ja missä nukkuu kuin sitä, mitä suunnitellussa kohteessa tapahtuu tai ketä siellä tapaa. Sitä ei kukaan voi päättää etukäteen. Vaikka kuinka tarkasti suunnittelisi, saa ja joutuu yllättymään monet kerrat.

Pidän kuitenkin siitä, että suuret linjat on piirretty ennakkoon. Tämä johtuu myös siitä, että matkustaessa aikani on rajallinen. Jos lähtisin matkalle sillä ajatuksella, että palaan sitten, kun siltä tuntuu, ei mitään suunnitelmia tietenkään tarvitsisi tehdä, koska päiviä olisi käytössä rajattomasti. 

Maailmanympärimatkalla löysin itselleni sopivimman mallin, joka on yksinkertaisuudessaan sellainen, että suunnitelmia on, mutta niitä voi muuttaa. Kutsun tätä joustavan suunnitelman malliksi. 

Joustavassa suunnitelmassa on se hyvä puoli, ettei missään vaiheessa tule sellaista oloa, ettei ole mitään tekemistä. Joustavaa suunnitelmaa voisi kutsua myös varasuunnitelmaksi. Se tarkoittaa sitä, että jos ei varasuunnitelmaani parempaa ideaa ilmesty, on jotain, mitä tehdä. Jos parempi idea tulee, varasuunnitelma saa väistyä. 

Tätäkään huippua en ollut suunnitellut ennakkoon, vaan kuulin siitä toiselta matkailijalta. Varasuunnitelmani väistyi.

Maailmanympärimatkalla poikkesin suuresta suunnitelmasta radikaalisti vain kerran, kun jätin viikon Melbournessa väliin ja lensin takaisin Taveuni-saarelle, Fidžille. Se oli ehdottoman hyvä päätös, joka toi esille joustavan suunnitelman toisen hyvän puolen: sitä voi muuttaa. 

Nyt olen suunnitellut kuukauden päästä alkavaa Kaakkois-Aasian matkaamme innokkaasti ja yrittänyt löytää tasapainoa suunnittelun ja suunnittelemattomuuden välille. Tälle reissulle lähdemme tietäen ainakin, kuinka kauan olemme kussakin maassa. Malesiassa tiedämme viettävämme viikon Perhentian-saarilla ja sukeltavamme siellä. Tiedämme, että lentomme Indonesiaan lähtee Kuala Lumpurista, joten piipahdamme sielläkin. Indonesiassa, Pohjois-Sumatralla, tiedämme viettävämme ainakin viikon Pulau Weh -saarella, mutta ehkä pidempäänkin, jos viihdymme hyvin. Tiedämme, että lentomme takaisin Singaporeen lähtee Medanista, joka on yli 600 kilometriä etelämmässä kuin Pulau Weh. Niinpä tiedämme, että matkaamme kuuluu myös seikkailemista Pohjois-Sumatran teillä ja viidakossa. Tätä tarkempaa suunnitelmaa ei välttämättä tarvitse tehdä, mutta jo tällainen matkan suuntaviivojen asettelu tuudittaa siihen, ettei enää matkan aikana tarvitse käyttää päiviä suunnitteluun. 

Viisiviikkoinen matkamme näyttää karkeasti tältä.







Yksi suuri apu matkoilla on ollut jo edellä mainittu Lonely Planet, joka pelastaa vaikealla hetkellä. (Moni muukin opas on varmasti yhtä pätevä, mutta itse olen tottunut käyttämään näitä.) Maailmanympärimatkalla Uuden-Seelannin opas oli ainoa matkaoppaani, koska en halunnut kantaa yhtään ylimääräistä ja tuon ainokaisenkin postitin kotiin Australiasta. Lisäksi saimme apua oppaasta Perussa, kun Nooralla oli se mukana.

Suunnittelussa käytän mieluummin intuitiota ja internetiä, mutta matkan aikana Lonely Planet on hyödyllinen. Se tarjoilee kulkuyhteydet lähes kaikkialta kaikkialle ja ehdottaa hyväksi havaittuja majapaikkoja, ravintoloita ja muita firmoja. Jossain vaiheessa liikkui huhua siitä, että hostellit nostavat hintojaan päästyään Lonely Planetiin. Se voi pitää paikkaansa jossain, mutten itse ole huomannut asiaa. Kun saapuu myöhään yöllä uuteen kaupunkiin, tuntuu helpottavalta kaivaa matkaopas laukusta ja valita sieltä sopivan hintatason majatalo mieluummin kuin lähteä kiertämään kaupungin katuja rinkka selässä kyselemässä hintoja. Tämäkään ei tietenkään koske kaikkia matkailijoita: jos rahalla ei ole niin väliä, voi hyvin kävellä ensimmäiseen hotelliin ja ottaa huoneen sieltä. Jos matkustaa pienellä budjetilla, voi kirjasta valita itselleen sopivan hinnan ja painella valitsemaansa majapaikkaan toivoen, että siellä on tilaa. 

Hei hyi, tämä ei ole Lonely Planet -mainos. Todisteeksi kerrottakoon Lonely Planetin perheeseemme tuoma vitsi: Olimme Laurin kanssa Espanjassa ja luimme kyseisestä opuksesta flamingojen suojelualueesta, jossa on niin paljon flamingoja, että "you can see the skies turn pink". Matkustimme alueelle ja näimme koko suojelualueella hurjat neljä flamingoa. Sen jälkeen "see the skies turn pink" tuli perheeseemme jäädäkseen. Sillä viitataan johonkin, joka ei todellakaan ole mielikuvien tai lupausten mukainen. Lonely Planet voi siis olla myös ihan kökkö. En myöskään luottaisi sen ehdottamiin must see -kohteisiin, koska ne ovat usein aika jäätäviä turistirysiä. 


Nämä lähtevät kuukauden päästä mukaan Kaakkois-Aasiaan.

Mitä suunnitteluun tulee, olemme siinä(kin) erilaisia. Toiset eivät suunnittele elämäänsä lainkaan, vaan elävät aina päivän kerrallaan. Arvostan valtavasti. Minä suunnittelen myös elämääni, minkä seurauksena pystyn paremmin nauttimaan siitä päivän kerrallaan. Elämässä pätee sama kuin matkailussa: suunnitelmia on, mutta niitä voi muuttaa tai joutua muuttamaan, kun jotain yllättävää tulee eteen. Ja ainahan niin käy. Se on parasta.