Uiminen delfiinien kanssa ja Eteläsaaren maisemat

"Olen vieläkin elossa!

Minä ja Nissan olemme nykyään jo oikein hyviä ystäviä. Kun ensimmäisenä ajopäivänä toistelee ajaessaan ääneen "keep left, keep left" ja pyyhkii tuulilasia aina, kun yrittää näyttää vilkkua, on toinen päivä jo paljon helpompi ja ainut ongelma on se, että on mahdotonta pitää katse tiessä, kun maisemat ovat niin upeat koko ajan.

Autovuokraamo ansaitsee erityiskiitoksen, koska sen lisäksi, ettei luottokorttia ollut, Visa electroniltani ei pystynyt varaamaan tarvittavaa katetta, koska siinä on jokin turvaraja, jota en osannut muuttaa. "Well, it's ok. Just don't crash it. And please come back with the car." Juujuu. 😄

Just keep left! 

Eteläsaaren seikkailuni aloitin Kaikourasta, jonka rannikolla elää paljon delfiinejä. Paikallinen ekoyritys järjestää venereissuja delfiinien luokse ja jos niitä löydetään ja delfiinit ovat kiinnostuneita veneilijöistä, niiden kanssa pääsee uimaan. Turistien tuomat rahat käytetään delfiinien suojeluun ja kaikki tapahtuu delfiinien ehdoilla.

Ajelimmekin yhden lauman ohi, koska delfiinit eivät osoittaneet kiinnostustaan, mutta vähän myöhemmin veneen hälytyskello soi sen merkiksi, että on aika hypätä veteen. Vesi oli jääkylmää ja aallokko niin raju, että hörppäsin samantien hyvän annoksen Tyyntämerta. Painoin pääni veden alle ja mietin, että mitähän täälläkin oli tarkoitus nähdä, kun yhtäkkiä kolme delfiiniä ui alitseni ja sivuitseni alle kymmenen sentin päästä. Siinä kohtaa sulkeutui pois kaikki muu.  

Delfiinit eivät olleet viihdyttämässä meitä, vaan päinvastoin uiminen kesti luonnollisesti vain niin kauan kuin me onnistuimme viihdyttämään villejä delfiinejä. Tämä oli ensimmäisiä kertoja, kun ammatistani oli reissatessa hyötyä ja olin niin hyvä delfiininviihdyttäjä, että harkitsen vakavasti kohdeyleisöni muuttamista pysyvästi. 
Delfiinit olivat kanssamme 45 minuuttia! Meitä kehotettiin laulamaan, ääntelemään ja uimaan erilaisia kuvioita. Jostain käsittämättömästä syystä ainut laulu, joka pinnan alla tuli mieleen, oli "Kansainvälinen", enkä uskaltanut vaihtaa mihinkään muuhun, kun se toimi niin loistavasti. Ovat selvästi aatteen delfiinejä nämä uusiseelantilaiset. Yhden delfiinin kanssa uin ainakin minuutin yhdessä (tai siis se lähinnä kiersi minua, koska räpylöistä ja vetisestä menneisyydestäni huolimatta se oli inasen nopeampi uimari) ja tuntui uskomattomalta olla kontaktissa sen kanssa. Se, että saa tuolla tavalla hetken kokea olevansa osa luontoa, tuntuu unenomaiselta. 

Olinko todella tuolla? 💕

Uljas vaellustoverini Knox.

Kaikourasta laskettelin Christchurchiin ja sieltä Queenstowniin. Eräs reissaaja kertoi, että hänen suosikkinsa oli ollut Roys peak track. Päätin suunnata sinne itsekin, mutta asiaa tutkiessani huomasin, että reitti olisi suljettuna 1.10. alkaen eli se olisi avoinna enää yhden päivän. Olin ehtinyt varata hevosvaelluksen samalle päivälle, joten olin trekin alkupäässä vasta kahdelta iltapäivällä. Ilmoitustaulu antoi vaellusajaksi 6-7 tuntia ja tajusin, että täytyy kävellä aika reippaasti, koska kahdeksalta on jo säkkipimeää. Trekin alussa tuli mieleen muutamia muitakin ajatuksia: "Olisikohan pitänyt ottaa enemmän kuin puoli litraa vettä mukaan? Oho, aurinko paistaa. Hattu olisi varmaan ollut hyvä. Ja aurinkorasva. Ja lasit. Olen varmaankin viimeinen trekkaaja tänään, joten olisi ehkä ollut hyvä ilmoittaa edes jollekin, että on menossa." Maisemat olivat kuitenkin niin kauniit, etten jaksanut murehtia ja kun vähän yli kolme ja puoli tuntia myöhemmin palasin autolle, totesin, että keho on tainnut sopeutua hyvin tähän jatkuvaan huippujen valloittamiseen.

Roys Peak Track

Tänään, mun ja Laurin 9-vuotispäivän kunniaksi, lähdin kaukaisimmasta pisteestäni kohti pohjoista eli käytännössä olen tästä lähtien kotimatkalla." Franz Josef, Uusi-Seelanti 2.10.2016 

Roys Peak ja minä.

Roys Peak Track, Wanaka.

Näin mainostaa isolla Christchurch, joka on vuoden 2011 maanjäristyksen jälkeen edelleen yhtä isoa rakennustyömaata.

Eteläsaaren maantiemaisemia.

Queenstown.

Mirror lake, Milford.

Milford Sound.