keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Kahdeksan San Franciscossa opittua asiaa


"1. Kaikki täällä on suurta. Ihan kaikki, jopa rahat. Miksi niin pienen rahayksikön kuin dollarin pitää olla seteli? Itsensä kuvittelee todellisuutta rikkaammaksi, kun taskut ovat täynnä seteleitä.
2. Jos katse kohtaa ohikulkijan kanssa, kuuluu tervehtiä ja kysyä miten menee. Siihen saa vastata "good" tai "great".
3. Jos vilkaisee karttaa, joku kysyy oletko eksynyt ja neuvoo tien kohteeseen. Se on ihanaa, mutta myös hiukkasen rasittavaa esimerkiksi pyöräillessä, kun olisi vain helpompaa katsoa sitä karttaa. Avuliaisuus ja hyväntahtoisuus lämmittää kuitenkin valtavasti.
4. Täällä kuulee espanjaa melkein yhtä paljon kuin englantia. Se oli mukava yllätys ja valmisti mua hyvin seuraavaa etappia varten.
5. San Franciscossa on oma mikroilmastonsa: mitä lämpimämpää Keski-Californiassa on, sitä kylmempää on San Franciscossa. Niinpä elokuu on täällä kylmin kuukausi. Kreisi juttu!
6. Suomalainen koulutusjärjestelmä on maailman huippua. Luulin kaikkien kysyvän lumesta ja jääkarhuista, mutta tähän mennessä joka ikinen kommentti Suomeen liittyen on ollut: "Wow, Finland! You have the best education system in the world, right?" En tiedä parhaasta, mutta aika hieno juttu on se, että olen koulussa oppinut vieraan kielen niin hyvin, että ymmärrän ja tulen ymmärretyksi puhuessani natiivien kanssa.
7. Yosemite on upea luonnonpuisto, mutta elokuussa on hyvin kuivaa. Suurimmat nähtävyydet liittyvät veteen. Yosemite falls ja Mirror lakes ovat jänniä nähtävyyksiä ilman vettä. Parasta on nähdä turistilauma tuijottamassa kuivaa vesiputousta. "Just imagine the water." Haha.
8. Ystävät ovat tärkeitä, uudet ja vanhat. Thank you for everything Jessika, Lila and Rebecca (who just drove me to the airport!) It was so lovely to meet you all! Ja kiitos kaikille tukijoukoille Suomessa! Olette tärkeämpiä kuin arvaattekaan. 

Nyt lähden kohti Perua ja uusia seikkailuja, heippa SF! Saatekuvana todiste siitä, että kuitenkin löysimme vettä Yosemitesta." San Francisco 24.8.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti