perjantai 7. huhtikuuta 2017

Kakkoskierros Fidžille oli reissun parhaita päätöksiä
















"Kakkoskierros Fidžille oli jotenkin irrallinen osa tätä reissua. Siitä kirjoittaminen tuntuu kummalliselta, mutta yritän silti:
Kun viettää paljon aikaa lentokentillä, alkaa niihin suhtautua liiankin rennosti. Lensin Fidžille Gold Coastin kautta. Katsoin kentällä, että lähtöporttini on ihan vieressä ja söin rauhassa lounasta siihen asti, että koneen lähtöön oli 15 minuuttia. Sitten huomasin, että ennen lähtöporttia välissä olikin lasiseinä ja portille päästäkseen oli mentävä uudestaan turvatarkastuksesta ja hoidettava maastalähtömuodollisuudet. Vaikka pääsin jokaisen jonon ohi ja kirjoitin paniikkipäissäni maastalähtöselvityksen niin epäselvällä käsialalla, ettei kukaan voi saada siitä selvää, aiheutin kentän henkilökunnalle harmaita hiuksia, kun he joutuivat kuuluttamaan tällaista nimeä toistamiseen. Ryntäilin tarkastuksesta toiselle ja naureskelin kuunnellessani, että voihan sen kai noinkin lausua.

Taveuni.

Kun saavuin Fidžin kansainväliselle lentokentälle, luki lentokentän seinässä lehmänkokoisin kirjaimin: "Welcome home." Kun tervetuliaismusiikki vielä odotti aulassa, tiesin heti tehneeni oikean ratkaisun palatessani. Siitä eteenpäin hymyilytti koko viikon.

Kelpais mullekin tällainen maisema kotipihasta. Taveuni.



Taveunille matkustin tällä kertaa lautalla säästääkseni rahaa. 20:den tunnin lauttamatka alkoi Suvasta, joka on Fidžin pääkaupunki. Matkustin ensin paikallisbussilla Suvaan ja nukuin lautan lattialla sadan fidžiläisen kanssa hyvät unet kellon ympäri. 
Lauttasatamassa Taveunilla oli vastassa tuttua henkilökuntaa. He olivat kuumeisesti pohdiskelleet, voiko maailmassa olla kaksi Reettaa ja voi jestas, että oli onnellisia jälleennäkemisiä sekä satamassa että perillä resortissa. Pian kaikki tiesivät paluustani ja tuntemattomatkin tulivat kysymään: "Are you the girl who travelled back here all the way from Australia?" Oi kyllä vain! Mun oli jopa tupakoitava koko viikko, koska olin niin otettu, kun pääsin mukaan henkilökunnan tupakkarinkiin. He polttivat niin, että yksi tupakka kiersi koko henkilökunnalla ja kun pääsin osaksi tätä yhtä tupakkaa, ei tullut mieleenkään kieltäytyä tarjouksesta. 

Life is better under water.

Sukeltamaan pääsin kolmena päivänä ja vietin myös monta iltaa sukellushenkilökunnan kanssa. Olin niin onnellinen päästessäni takaisin veden alle, etten olisi malttanut lähteä sieltä ollenkaan. Välillä makasin selälläni pohjassa ja tuijottelin oman hengitykseni kuplia, jotka nousivat kohti näkymättömissä olevaa pintaa. Superkuu aiheutti niin voimakkaita virtauksia, että sukeltaminen oli haastavaa, mutta oli myös ihan mieletön kokemus lentää virtauksen mukana painottomana, kun vedenalainen maailma muuttui jatkuvasti. Elämä on ihanaa pinnan alla.


Yksi iso ero viime kertaan nähden oli se, että vietin paljon aikaa ihmisten kodeissa. Talot on tehty niin, että puukehikon ympärillä on peltiä ja that's it. Sähköä oli satunnaisesti ja ovia ei ulko-ovea lukuunottamatta ole. Samassa pienessä talossa voivat asua vanhemmat aikuisine lapsineen ja heidän lapsineen. Silti kaikkien viesti on sama: "Kun tulet seuraavan kerran, ei tarvitse maksaa majoituksesta. Voit tulla asumaan meidän kanssamme." Vähistä ruuista tarjottiin myös illallista ja tuntui kurjalta, kun ruokaa ja sen määrää pahoiteltiin toistuvasti. 
Tätä uutta ystävää kehtasin kuvata.
Vaikka talot ovat ns. alkeellisia, näkymät ovat kauniimmat kuin eurooppalainen voisi ikinä kuvitella kotitalonsa ikkunasta. Kun kukkulalla olevalta talolta katselee ensin auringonlaskua mereen ja sitten pian ylle ilmestyvää tähtitaivasta ja superkuuta, ei voi kuin pidätellä henkeään ihastuksesta. 
Vaikka elämä Taveunilla on hyvin erilaista kuin Suomessa, on ihmisten mielenlaadussa jotain niin tuttua, että kokee olevansa ystävien seurassa. Kaikki ei myöskään ole paikallista: Illanvietossa soi norjalaisittain "What does the fox say" ja lautalla teini-ikäisellä pojalla oli Himin lippis. Poika ei tosin ollut koskaan kuullutkaan yhtyeestä tai sen musiikista, eikä auttanut, vaikka innoissani lauloin Baby join me in deathia.
Ihmeellisintä on se, miten lähellä kaikki ovat toisiaan. Sen lisäksi, että vanhemmat asuvat aikuisine lapsineen ja heidän perheineen samassa talossa, myös serkkujen perheet asuvat samassa pihassa. Kun kävelee paikallisen kanssa saaren ainoaa tietä pitkin, hän tuntee jokaisen ja kertoo tarinoita siitä, mitä kenenkin kanssa tehtiin lapsuudessa. Tätä yhteisöllisyyttä ja läsnäoloa jään kaipaamaan ja kadehtimaan. Kun kaikki rakkaat ihmiset ovat kymmenen kilometrin säteellä, on ymmärrettävää, että onni pursuaa fidžiläisistä. 
Tällä kertaa lähteminen oli vielä vaikeampaa kuin viimeksi, mutta olen yhtä varma tulevasta kuin viimeksikin: "Taveuni, I'll be back." " Nadi, Fidži 17.11.2016


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti