perjantai 7. huhtikuuta 2017

Jalat rakoilla Abel Tasman Coast Trackilla

Franz Josef -jäätikkö.
"Jalat ovat sanoneet sopimuksen irti. Ne ovat tuskaisen kipeät ja rakoilla. Fysiikkani on tällä hetkellä 50 vuotta edellä elettyjä vuosia. Muistan kyllä isän kertoneen, että rappeutuminen alkaa 24-vuotiaana, mutta jotain rajaa sentään! Miten tässä näin kävi?
Ensimmäisenä päivänä vielä hymyilyttää. Abel Tasman Coast Track. 
Queenstownista suuntasin Franz Josef -jäätikölle, joka on yksi Uuden-Seelannin suosituimmista kohteista ja "definitely worth tramping". En tiedä, johtuuko se suomalaisuudesta vai mistä, mutta lumi ja jää kasassa ei suorastaan ollut mielestäni mitenkään must see -juttu. Siis lunta. Ja jäätä. Vautsi? 😄
Abel Tasman Coast Track.
Jäätikön jälkeen aloitin neljän päivän vaelluksen Abel Tasmanin luonnonpuistossa Eteläsaaren pohjoisrannikolla. Abel Tasman Coast Track on yksi Uuden-Seelannin yhdeksästä "Great walkista" ja ympärivuotisen vaelluskautensa ja mukavan mikroilmastonsa takia myös suosituin näistä yhdeksästä. Yöpyminen tapahtui autiotupahenkisissä mökeissä. Telttaillakin olisi voinut, mutta se olisi vaatinut multa jo vähän liiallista varusteiden päivitystä. 
Laskuvesi. Abel Tasman Coast Track.


Syytän joko rinkan painoa (tällä kertaa mukana oli neljän päivän ruuat eli rinkka oli painavampi kuin aiemmin tällä reissulla) tai myöhästynyttä vaellussukkien pesua, jonka takia vaelsin ensimmäisen päivän tavallisilla sukilla, kun vaellussukat roikkuivat märkinä rinkan remmeissä, mutta joka tapauksessa varpaissa oli jo ensimmäisen päivän jälkeen niin kipeät rakot, että "ai saatanat" raikuivat hiljaisilla poluilla.
On vitsikästä, kun yrittää välttää kipua ja tulee siksi askeltaneeksi eri tavalla (eli väärin), minkä seurauksena myös toinen sääri ja lonkka huutavat edelleen hoosiannaa ja saavat kävelyn muistuttamaan erehdyttävästi ankkaa.


Onneksi maisemat olivat taas aivan mahtavat ja rinkka keveni radikaalisti päivä päivältä. Viimeisenä päivänä sain annettua makuupussinkin eteenpäin ja kuten kuvista näette, mistään vaihtovaatteistahan en ole koskaan kuullutkaan, joten loppuvaiheessa rinkka oli melkein tyhjä. 65:den kilometrin aikana myös pääkoppa pääsi täyttymään ja tyhjentymään tehokkaasti.
Lounasravintola autiolla rannalla. 


Vaelluksen surullisin hetki oli, kun elintärkeä varusteeni, luha, katkesi maapähkinävoipurkkiin ensimmäisenä päivänä. Extra crunchy ei sovi sille. Onneksi löysin jo Pictonista uuden, vieläpä ihan samanlaisen ja made in Sweden. Javisst! 
Pelottavin hetki oli, kun laskuveden aikana merenpohjaa pitkin kävellessäni paljaan jalan vierestä mudasta esiin putkahti valtava rapu (ainakin kymmensenttinen siis). Kiljaisin, pomppasin metrin ilmaan ja meinasin lentää rinkan painon avustamana selälleni. Ei yhtään liioiteltu reaktio.
Onnellisinta olivat lukuisat rannat, jonne pääsi vain jalan tai veneellä eli ne olivat aina autioina vaeltajia varten. Kesällä reitillä on kuulemma tungosta, mutta näin keväällä muita vaeltajia tapasi lähinnä vain mökeillä. 

Reitti ei palaa alkupisteeseen eli loppupäästä piti järjestää kuljetus takaisin autolle. Nopein ja kätevin kulkupeli tähän tarkoitukseen on vesitaksi. Kun veneestä näimme hylkeitä ja pingviinejä, ajattelin Uuden-Seelannin olevan aika kiva paikka, mutta kun hetkeä myöhemmin delfiinilauma tuli leikkimään veneen peräaaltoihin, totesin, että tämä on ihan uskomaton ihmemaa.

Abel Tasman Coast Track.

Tänään jätin Eteläsaaren taakseni ja suuntasin takaisin pohjoiseen. Päiviä on jäljellä vielä muutama ja kova yritykseni on kävellä Tongariro Alpine Crossing, "the greatest day hike in the world". Jouduin jo pari viikkoa sitten siirtämään sitä myöhemmäksi huonon sään takia ja nyt jalat uhkaavat olla esteenä. Kun kerran tänne asti olen tullut, ei auta muu kuin virittää varpaat täyteen teippiä ja lähteä vaappumaan muina ankkoina tulivuorille. Tiedättepähän ainakin, mistä kaivella ruumista. 😘" Wellington 9.10.2016
Voittajan on helppo hymyillä. 🙈 Perillä!

Abel Tasman Coast Track.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti