perjantai 7. huhtikuuta 2017

12 Uudessa-Seelannissa opittua asiaa

Pohjoissaaren yleismaisema on vihreä nurmi lampailla. Voi loputtomat piknik-maastot!







"1. Kiivi tarkoittaa täällä hedelmää, lintulajia ja uusiseelantilaista ihmistä. Olen oppinut kaikista jotain: Kiivi (hedelmä) syödään täällä kuorineen päivineen. Ensimmäinen kerta tuntuu villiltä, mutta sen jälkeen kiivejä tulee ostettua paljon, koska syöminen on vaivatonta ja mukavaa. Kuvastossa yleinen, mutta luonnossa erittäin harvinainen kiivi (lintu) on lentokyvytön yöeläin, jota uhkaa sukupuutto. Sitä en tavannut, mutta sen sijaan mm. albatrossi, mustajoutsen ja maailman ainut alppipapukaija, kea, kävivät tervehtimässä. Kiivit (ihmiset) ovat valtavan avuliaita ja yrittävät aina varmistaa, että säälittävä ja yksinäinen reissaaja varmasti pärjää.
2. Vihreä on täällä supervihreää. Välillä pysähdyin katsomaan maisemaa ja ajattelin, että siinä on oltava filtteri. Olen joskus sanonut lempivärikseni keväänvihreän, mutta tästä lähtien on sanottava Uuden-Seelannin keväänvihreä.
3. Uudessa-Seelannissa on neljä ja puoli miljoonaa ihmistä ja melkein 30 miljoonaa lammasta. Jos joku vielä miettii, onko lampaita oikeasti niin paljon kuin mielikuvissa, niin kyllä vain, niitä on ihan kaikkialla ja paljon, vaikka maitoteollisuus onkin vallannut suuren siivun.
4. Suihku voi mennä päälle esimerkiksi valokatkaisijasta. Tietty. On hauskaa pyöriä viisi minuuttia ympyrää ilkosillaan ja yrittää ratkaista tätä mysteeriä.
5. Täällä on paljon hostelleja, joiden omistajat asuvat paikassa itse ja tunnelma on tästä johtuen hyvin kodinomainen. Turangissa, lähellä Tongariron luonnonpuistoa, yövyin kaksi yötä tällaisessa hostellissa. Heti saapuessani omistajaperheen isä hyökkäsi ovesta ulos ja kysyi, olenko se suomalainen yöpyjä ja onko suomenlippua mukana. "Meillä on melkein kaikki muut liput, mutta ne harvat suomalaiset, jotka tulevat, eivät koskaan kanna lippua mukanaan. Meillä on lipun tilalla seinällä vain kolme suomalaista ruokakassia." Rinkastani löytyi vielä yksi Pirkka-pussi, joka pääsi juhlallisesti seinälle, mutta lipun lupasin lähettää vasta Suomesta, koska sitä ei valitettavasti ollut mullakaan. Koska omaa lippua ei ollut, sain omistajilta Uuden-Seelannin lipun, jonka kanssa voin kuvata itseäni ympäri maailmaa. Jipii! 
Samaisessa hostellissa katsoin perheen lasten kanssa toisena iltana Disneyn Pinokkion, jonka olen nähnyt viimeksi lapsena. Olin täysin unohtanut Pinokkion viisaat sanat: "I'd rather be smart than be an actor."
6. Kun ajaa monta viikkoa yksin autoa jossa ei ole radiota, tulee hoiloteltua aika paljon. Kun viime vuosien produktioista pääsin Nätyn lauludemoihin, Nummisuutarit- ja Reviisori-oopperoihin ja niistä Leeveihin, Eppuihin, Apulantaan ja Siekkareihin, pikku hiljaa riparilauluihin, Disneyn leffoihin ja lopulta lapsuuden iltalauluihin ja Fröbelin palikoihin, totesin, että on ehdottomasti aika luopua autosta.
7. Nimeni on äärimmäisen vaikea englannin-, saksan- ja ranskankielisille ihmisille. Jossain vaiheessa alkaa kyllästyttää, kun esittely herättää aina "WHAAAAAT???!!"-reaktion. Ymmärtäisin, jos olisin vaikkapa Kukkakiurumaaria, mutta hei, kaksi tavua, kuinka vaikea se voi olla? Jos nimi on kirjoitettuna jossain, olen tietysti "Riita" jenkkiärrällä, mutta vaikka esittelisin itse itseni, toinen kysyy kohta: "It was Greda, right?" Joo just se.
8. Yllätyksekseni suomalainen matkaaja on harvinainen täällä. En tavannut yhtäkään suomalaista ja kotimaani herätti usein ihmetystä ja ihastusta. Saksalaisia on sen sijaan melkein yhtä paljon kuin lampaita, ihan valtavasti! He harmittelivat itsekin sitä, että matkustavat Uuteen-Seelantiin oppiakseen englantia, mutta päätyvät puhumaan vain saksaa.
9. Matkustaminen yksin Uudessa-Seelannissa on kallista. Jos haluaa matkustaa sesongin ulkopuolella omatoimisesti rajatulla aikataululla, on auto välttämätön, ja pelkästään sen kustannukset täyttivät päiväbudjettini monena päivänä, vaikka vuokra olikin halpa. Vuokra-autoa ei myöskään kannata viedä lautalla saarelta toiselle, vaan vuokrata kaksi autoa, joista toista käyttää Pohjoissaarella ja toista Eteläsaarella. Itsehän vein auton lautalla yli kahdesti ja maksoin itseni kipeäksi.
Majoittuminen on Suomea halvempaa, mutta ruoka on samoissa hinnoissa tai ruokakaupassa jopa kalliimpaa kuin Suomessa. Kasvisten hinnat liikkuvat pilvissä ja vaikka puolet koko maasta on yhtä isoa maitotilaa (se puoli, joka ei ole lammastilaa), litra jugurttia maksaa helposti viisi euroa. Nuudelit vaikuttavat onneksi olevan kaikkialla halpoja. Budjetti paukkui tällä osuudella aika rajusti, mutta paremmalla suunnittelulla olisin säästänyt satoja euroja.
10. Autoilu on täällä helppoa ja tiet ovat hyvässä kunnossa. Tiet on myös merkitty niin hyvin, että ajaa voi ilman karttaakin, kunhan tietää suunnilleen mihin on menossa. Kuten sanottu, vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottuu nopeasti. Tyhjälle tielle käännyttäessä pitää tosin olla tarkkana. Abel Tasmanin vaelluksen jälkeen käännyin tyytyväisenä oikeanpuoleiselle kaistalle kaupan pihasta. Ihmettelin, kun setä kadulla tuijotti järkyttyneenä suu auki, mutta ajattelin sen johtuvan hehkeästä olemuksestani, kun en ollut käynyt suihkussa neljään päivään. Kun sitten autojono yhtäkkiä tuli vastaan, painui jarru pohjaan aika rivakasti. Siitä kansainvälisestä ajokortista ei muuten turhaan kannata maksaa, koska suomalainen ajokortti oli poliisillekin ihan käypä peli.
11. Todellisuus ja mielikuvat eivät aina vastaa toisiaan. Aucklandissa olin kaksi päivää ihan sekaisin aikaeron takia ja ensimmäisenä iltana kävi niin, että menin pienille päiväunille neljältä iltapäivällä ja heräsin pirteänä ja nälkäisenä kahdeltatoista yöllä. Illalliseksi suunnittelemani ruuat olivat siihen aikaan suljetussa keittiössä ja ainoa aukioleva tila dormihuoneen lisäksi oli kylpyhuone. Rinkassa ei ollut muuta ruokaa kuin sipsejä, joten päädyin romanttisesti illastamaan hostellin vessaan sipsipussin kanssa. Vähän onnistuin kuitenkin nauramaankin itselleni: "Siellä se maistelee kaukomaiden herkkuja."
12. Uutta-Seelantia pidetään maailman kauneimpana maana, enkä ihmettele yhtään. Ihmeellisintä on, että kauneus ei liity mihinkään yksittäiseen maailman kauneimpaan pisteeseen, vaan ihan kaikkialla suurten kaupunkien ulkopuolella on satumaisen kaunista. 
Viimeisinä kuvina tarjoilen maisemia "maailman hienoimmalta päivävaellukselta". Se meni ihan hyvin. Ainoa ongelma oli sumu, jonka takia reitillä ei nähnyt mitään. Siis ei yhtään mitään. Eihän se onneksi niin olennaista olekaan.  

Komiat on näkymät ja näkyvyys suorastaan loistava. Onneksi edellispäivien jalanjäljet olivat tallella. Täällä on vaellusreiteillä sääntönä: "Take only photographs, leave only footprints." Näistä jätetyistä jäljistä olin erityisen kiitollinen. Tongariro Alpine Crossing.







Pahimmissa kohdissa kaikki energia meni siihen, että yritti pysyä reitillä ja edelliseltä merkiltä näki juuri ja juuri seuraavalle. Keskellä lumihankea, sumussa ja jäätävässä tuulessa tarpoessani mietin, että tätäkö varten piti näin kauas lähteä.  Varoituksiin kannattaa myös suhtautua vakavasti. Vaikka alhaalla oli lämmin, reitin korkeimmilla kohdilla lämpötila oli nollan tuntumassa. Mulla oli onneksi merinokerraston lisäksi paksu villapaita, pipo, hanskat ja kuoritakki, mutta silti olin paleltua kun tuuli oikein paiskoi. Jyrkimmässä mäessä oli pidettävä käsilläkin kiinni maasta, ettei tuuli lennättänyt takaisin alas. Hostellilta sain vinkin vaeltaa reitti lopusta alkuun, koska kaikki muut tekevät toisinpäin, joten lopusta lähdettäessä saa vaeltaa monta tuntia rauhassa. Tätäkin mietin siellä lumihangen keskellä, että kyllä taas kannatti oikein varmistaa, että on yksin, jos jotain sattuu.  Ei siellä toisessakaan päässä tosin juuri ketään ollut, koska muut olivat ilmeisesti ymmärtäneet huomioida sään. 

Siinä se on, tulivuori, jonka uumeniin Frodo pudottaa sormuksen! Vauuuu! Se on upea, kerrassaan. Katoin Googlesta. Alla hurmioitunut reaktioni tähän suureen nähtävyyteen. Tuulisimmissa kohdissa ei tahtonut kamera edes pysyä kädessä, mutta eipä siellä onneksi mitään kuvattavaa ollutkaan. 😄 Tongariro Alpine Crossing. 


Loppumatkasta onneksi selkeni ja olin riemuissani nähdessäni edes jotain, vaikka suurimmat nähtävyydet peittyivätkin sumuun. Kun vielä Singaporessa asuva saksalaisperhe vei mut asuntoautollaan takaisin reitin toiseen päähän autoni luokse, olin lopulta oikein onnellinen tästäkin kokemuksesta.
 He olivat ajamassa ihan päinvastaiseen suuntaan, mutta päättivät kuitenkin lähteä katsomaan, "onko toisen pään parkkipaikka yhtä mielenkiintoinen kuin toisen". Tuntui kummalliselta, kun perheen lapset puhuivat keskenään englantia ja vanhemmat saksaa. 


Näettehän tämän toisen komean tulivuoren takanani? Tongariro Alpine Crossing.


Viimeisenä Wellingtonin päivänäni retkeilin cable carilla kaupungin ylle suureen puutarhaan nauttimaan auringosta. Illalla kävelin kadulla kohti hostellia, kun vastaantuleva matkailuauto alkoi töötätä vimmatusti ja huomasin, että sitä ajoivat ranskalaiset kaverukset, joihin tutustuin Rotoruassa viikkoja sitten. Se oli mahtava sattuma, jonka seurauksena hyvää vauhtia alkanut erakoitumiseni katkesi hetkeksi ja sain viettää illan loistavassa seurassa. 

Ei kai tarvii ottaa enempää lippukuvia? Botanic Garden, Wellington.

Nyt olen taas Aucklandissa ja tasan puolivälissä reissuani. Pian vaihdan villapaidan bikineihin ja lähden kahdeksi viikoksi palmupuiden varjoon köllöttelemään. Heippa ihana Uusi-Seelanti, terve Fidži! Bula bula!" Auckland, Uusi-Seelanti 14.10.2016


Muina Reppuleina. Tongariro Alpine Crossing.
💕

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti